Pop-up partionäyttely Suupantorin Akvaariossa 3.-17.5.

Pirkkalalaisten partiolippukuntien, Pirkkalan Pirkkojen ja Pirkkalan Sotkapoikien 70 -juhlavuoden kunniaksi olemme rakentaneet pienen partionäyttelyn Suupantorin Akvaarioon. Näyttely on avoinna 3.-17.5.2025.

Näyttelyn avajaisia juhlitaan lauantaina 3.5. yhtenä Partiorastit -tapahtuman rastina klo 13-17.

Sen jälkeen näyttelyyn voi käydä itsenäisesti tutustumassa vaikka ympäri vuorokauden kahden viikon ajan. Näyttely puretaan su 18.5.

Näyttely rakentuu pirkkalalaisten partiolaisten partiomuistojen ympärille. Tarinat löydät tästä alta ja paikan päällä niihin pääsee QR-koodin avulla.

Ota siis vaikka kuulokkeet mukaan ja suuntaa torille tutustumaan partioon!

Näyttelyn kuusi tarinaa

Kuuntele tarina Kuutit-vartion vaelluksesta. Mikä teki vaelluksesta jännittävän ja mikä oli ensimmäisen illan kohokohta?

Kuuntele tarina Manskut-vartion trangialla kokkaamisesta Uittamossa. Mikä meni pieleen ja tulivatko mahat täyteen?

Pirkkojen ensimmäinen kesäleiri järjestettiin vuonna 1956. Kuuntele miten Iku ja Kärppä-vartio selviävät leirin haikista eli vaelluksesta.

Miksi Metsäkauriit-vartio päätyi nauramaan lumihangessa? Kuuntele ja pohdi, haluaisitko sinä lähteä talvivaellukselle rinkan tai ahkion kanssa?

Kuuntele millaista vesipartiotoimintaa Pirkkalassa on ollut kautta aikain. Kuinka monta erilaista vesikulkuneuvoa mainitaan?

Suurleirit eli finnjamboreet kokoavat yhteen partiolaisia ympäri maailmaa. Kuuntele, millainen kokemus oli vuoden 2022 Kajo-leiri.

Näyttelyn tarinat voit myös lukea.