Lippukuntamme osallistuu paraatipäivään Tampereella su 7.5.

Partioparaati tulee taas parin vuoden tauon jälkeen! Paraatipäivä koostuu paraatijuhlasta, jossa me partiolaiset olemme valmiina marssiriveissä ja perheet ja kaverit ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumaa alueen laidoille. Seuraavaksi on itse partioparaati, jossa marssimme Frenckellin aukiolta Puutarhakadun kautta Hämeenpuistoon. Hämeenpuistosta jatketaan eteenpäin oman huoltajan vastuulla.

Päivän aikataulu

10:30Pirkkojen ja Sotkapoikien kokoontuminen Sorin aukiolla, eli ns. Sipulikirkon edustalla
Siirtyminen Frenckellin aukiolle
11:45Paraatijuhla Frenckellin aukiolla
12:30Paraati alkaa (Frenckellin aukio – Puutarhakatu – Hämeenpuisto)
Paraati päättyy Hämeenpuiston pohjoispäässä. Siirtyminen kotiin tai Särkänniemeen huoltajan kanssa.
15:00Marssikilpailun palkintojenjako Särkänniemen lavalla

Paraatiasu

Partioparaatiin pukeudutaan viralliseen partioasuun. Eli partiopaita, partiohuivi, tummat housut tai tytöillä tumma polveen ulottuva hame ja tummat/punaiset sukkahousut sekä tummat kengät. Niillä joilta löytyy partiolaisen baretti tai väiski, se saa olla päässä, muutoin partioparaatissa ei päähineitä käytetä.

Partiopaidan alle kannattaa pukea lämmintä vaatetta, sillä paraatijuhlassa seistään paikallaan. Mahdollista Särkänniemipäivää ajatellen lisävaatetta voi pakata vaikka pieneen tummaan reppuun tai sitten huoltajat voivat niistä huolehtia paraatin ajan.

Huoltajat ja muut

Huoltaja saattaa partiolaisen Sorin aukiolle oman lippukunnan johtajiston luokse, jonka jälkeen he saavat siirtyä joko yleisöksi Frenckellin aukiolle tai paraatireitin varrelle. Paraatin päätyttyä Hämeenpuiston pohjoispäähän partiolaiset siirtyvät jälleen huoltajien vastuulle, joko kohti Särkänniemeä tai kotimatkalle. Särkänniemessä ei ole lippukunnan puolesta partiolaisille valvojia vaan päivä Särkänniemessä ja kotiinpaluu tapahtuu huoltajan toimesta ja vastuulla.

Särkänniemen lipputuotteet

Tilatut ja ajallaan maksetut lipputuotteet luovutetaan paraatin päätyttyä Hämeenpuiston pohjoispäässä. Jos olet tilannut lipputuotteita, mutta et osallistu paraatiin tai pääse paikalle Hämeenpuistoon paraatin päättymispaikalle, sovi tuotteiden noutamisesta erikseen.

Hinnat

  • Särkänniemi-ranneke paraatipäiväksi 28 €
    • Ranneke, joka sisältää laitteet pituusrajojen puitteissa sekä Näsinneulan, Akvaarion ja Planetaarion sekä kaikki huvilaitteet
  • Huvialueranneke huvipuistoalueelle 10 € (sis. yhden laitekerran)
  • Ruokailuseteli 14 € (Buffet ruokailu Pizzeria Pellessä tai Huvipuistoravintola Riemussa)
  • Särkänniemi-ranneke, voimassa koko kesän yhden päivän ajan partioperheille ja ystäville 36€, sisältää laitteet pituusrajojen puitteissa sekä Näsinneulan, Akvaarion, Koiramäen ja Planetaarion sekä kaikki huvilaitteet

Särkänniemessä on tarjolla iloista huvipuisto-ohjelmaa koko päiväksi! Särkänniemeen mukaan voivat lähteä myös kaverit ja muut perheenjäsenet samoilla partiolaishinnoilla. Voit osallistua myös vain paraatiin. Sisäänpääsy Särkänniemen alueelle on maksullinen.

Ilmoittautuminen mukaan ja Särkänniemen lipputuotteiden tilaus

Ilmoittaudu mukaan paraatiin sekä tilaa haluamasi määrä lipputuotteita 16.04.2023 mennessä: http://kuksaan.fi/59408

Lipputuotteet maksetaan Pirkkalan Pirkkojen tilille (FI11 2326 1800 0112 57) 16.04.2023 mennessä. Toimitta kuitti maksetuista lipputuotteista Doralle tilauksen tarkistamiseksi 16.4. mennessä. Lipputuotteet jaetaan tapahtumassa.

Jos perheessä on sekä Pirkkoja että Sotkapoikia, voit tilata koko perheen liput yhdellä lomakkeella. Muista kuitenkin täyttää paraatiin ilmoittautuminen kullekin osallistujalle erikseen.

Lisätietoja

Lisätietoja paraatista Dora Sirén (siren.dora ät gmail.com)

Lisätietoa paraatipäivästä Hämeen partiopiirin sivuilta: https://hp.partio.fi/nyt/paraati/