Hapsu – sudenpentukilpailu

Hämeen partiopiirin sudenpentukilpailut järjestetään tänä vuonna Toijalassa ja Hämeenkyrössä 7.5.2022. Pirkkalan partiolaiset osallistuvat Hämeenkyrön kisoihin. Sudenpentukisat ovat hauskoja tapahtumia, jossa sudenpennut pääsevät näyttämään vuoden aikana oppimiaan taitojaan. Kilpailuun osallistutaan 4-7 sudenpennun pentueissa. Kokonaisuudessaan kilpailuun osallistuu useita satoja sudenpentuja. Tapahtuma alkaa aamulla ja päättyy yleensä myöhään iltapäivällä. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan noin viikkoa ennen tapahtumaa.

Saattajat:

Jokaiselle pentueelle tarvitaan vähintään yksi saattaja. Saattajan tehtävänä on kulkea pentueen kanssa kisapäivä läpi. Tähän tehtävään ei tarvita partiokokemusta. Jokaiseen pentueeseen otetaan mukaan 1-2 saattajaa. Lippukunta maksaa saattajan ruokamaksun (7€).

Kyydit:

Pirkkalasta ei järjestetä tänä vuonna yhteiskyytiä kisoihin. Toivomme, että pentueet suosivat kimppakyytejä.

Ilmoittautuminen ja maksu:

1. Tapahtumaan ilmoittaudutaan Kuksassa (sähköinen jäsenrekisteri) alla olevassa osoitteessa perjantaihin 15.4.2022 mennessä. Valitettavasti myöhässä tulleita ilmoittautumisia ei voida huomioida.

Linkki ilmoittautumiseen: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=50156

Tapahtuman nettisivut: https://hp.partio.fi/nyt/supet/

2. Osallistumismaksu on 15€/sudenpentu. Maksu sisältää osallistumisen tapahtumaan ja lämpimän ruoan. Maksa osallistumismaksu oman lippukunnan tilille mieluiten ilmoittautumisen yhteydessä tai viimeistään maanantaihin 25.4. mennessä, viestiksi ”Hapsu, lauman nimi, sudenpennun nimi”.

Tilitiedot:

Tytöt maksavat osallistumismaksun:
Pirkkalan Pirkot FI11 2326 1800 0112 57

Pojat maksavat osallistumismaksun:
Pirkkalan Sotkapojat FI69 5730 7320 1081 79

TAPAHTUMAPAIKASTA, RUOKAILUSTA, AIKATAULUSTA JA VARUSTEISTA TULEE LISÄTIETOA ILMOITTAUTUNEILLE LÄHEMPÄNÄ, NOIN VIIKKOA ENNEN TAPAHTUMAA.